Sudenkuopat vs. askelmerkit

Yleinen

Käytämme paljon aikaa ja vaivaa elämän sudenkuoppien märehtimiseen ja välttelyyn. Pelkäämme epäonnistumista ja jäämme piehtaroimaan niihin.

Vaikka virheistä on tärkeää oppia, ei pelkkä sudenkuoppien välttely auta pääsemään eteenpäin. On hedelmällisempää piirtää edes hatarat askelmerkit sen suhteen mitä kuuluisi tehdä, jotta pääsee haluttuun suuntaan. Täytyy olla nk. lähestymistavoitteita.

Juju piilee siinä, että kun suuntautuu ottamaan askeleen kerrallaan haluttuun suuntaan, vahvistaa tämä uskoa omiin kykyihin ratkaista ongelmat ja saavuttaa tavoitteet. Ei kovin yllättävää, mutta tällaisen ajattelu- ja toimintatavan on tutkimuksissa todettu edistävän tavoitteiden saavuttamista ja hyvinvointia. Sopivan pienet askeleet mahdollistavat onnistumisen kokemukset, jotka taas rohkaisevat toimintaan jatkossa. Ja jos ei usko onnistuvansa, eihän sitä vaivaudu edes yrittämään. (kts. Nurmi 2003)

Eli raskaan gradupäivän jälkeen kannattaa ennemmin iloita niistä parista virkkeestä jotka sai paperille kuin sättiä itseään venähtäneestä kahvitauosta tai naamakirja-maratonista. Jos ainoastaan soimaa itseään, ei seuraavana päivänä tuskin ole kovin hehkeä fiilis tarttua toimeen. Jos sen sijaan keskittyy virkkeeseen kerrallaan, voi urakka tuntua edes hiukan helpommalta. On fiksumpaa miettiä sitä, miten voi auttaa itseään onnistumaan kuin voivotella aikaansaamattomuutta.

Sudenkuopat vs. askelmerkit –ajattelua voidaan mainiosti soveltaa myös ihmissuhteisiin. Erityisesti parisuhteen arjessa realisoituvat elämän kommervenkit elävästi. Kuten moni tietää, toisinaan saattaa käydä niin, että oman rakkaan toiminnassa on jotain huomautettavaa. Roskat on jääneet viemättä tai toinen ei malta kuunnella päivän kuulumisiasi. Tällöin päätyy helposti moittimaan toista.

Mitä jos moittimisen sijaan pysähtyisi miettimään miten toista voi auttaa tekemään halutulla tavalla?

Kun halutaan muutosta, on askelmerkkien tarjoaminen rakentavampi tapa suhtautua ristiriitoihin kuin jatkuva huomauttelu ja valittaminen. Eli on parempi pohtia sitä mitä voisi tehdä kun keskittyä siihen mitä kannattaa välttää.

Tällainen asenne on toista arvostava. Toiminnan myötäiseen kehotukseen liittyy positiivinen viesti. Se viestii siitä, että on uskoa toisen kykyyn toimia oikein. Jos käskee toista negatiivisen käskyn kautta, antaa samalla viestin, että toinen ei osaa toimia oikein eli että toinen on huono. Negatiivinen minäkuva on omiaan rakentumaan tällaisen kommunikaation varaan. (kts. Tahkokallio)

Oikeastaan koko psykologian ala on syyllistynyt samaan arkipäiväiseen erheeseen. On analysoitu hyvin hanakasti sitä, mikä saa homman menemään päin mäntyä ja mitä kaikkea kannattaisi välttää, jotta ei sairastu tai ala voimaan muuten vaan pahoin. Tätä kuvaa myös se, että hyvinvointi on pitkään määritelty ainoastaan pahoinvoinnin puuttumisena. Tälle löytyy psykologian kehityshistoriasta perusteluja, enkä halua vähätellä alan tutkimuksen tai kliinisen osaamisen antia. On kuitenkin tervetullutta oppia ymmärtämään paremmin kukoistukseen ja hyvinvointiin johtavia askelmerkkejä.

Lukuvinkkinä mainittakoon Jim Collinsin kirja Hyvästä paras, joka antaa esimerkkejä siitä, miten maailman menestyneimmät yritykset ovat saaneet bisneksen kukoistamaan. Kirja perustuu tutkimukseen siitä mitä on tehty oikein, eikä sen analysoimiseen mitä sudenkuoppia on onnistuttu välttämään. Aihetta sivuavat myös Carol Dweck (Mindset, 2010), Keijo Tahkokallio (Ajattele myönteisesti – Avaimia muutokseen) ja Jari-Erik Nurmi kumppaneineen (The role of success expectation and task-avoidance in academic performance and satisfaction, 2003).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.